Ilmastoisovanhemmat ry. – Klimatmor- och farföräldrar rf. jatkaa sääntöjensä mukaan:
Toimintasuunnitelma vuodelle 2025
Ilmastoisovanhemmat ry. – Klimatmor- och farföräldrar rf. jatkaa viidentena toimintavuotenaan sääntöjensä mukaan:
Yhdistyksen tarkoituksena on toimia ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi ja luonnon monimuotoisuuden puolustamiseksi sekä eettisen, ekologisen ja tasa-arvoisen elämäntavan ja yhteiskunnan edistämiseksi ja tukea niihin liittyvissä toimissa lasten ja nuorten toimintaa ja edistää sukupolvien välistä oikeudenmukaisuutta.
Tarkoituksensa edistämiseksi yhdistys tiedottaa, käynnistää yhteiskunnallista keskustelua, järjestää mielenilmauksia ja tekee yhteistyötä samoihin tavoitteisiin pyrkivien yhteisöjen ja tahojen kanssa.
Mielenilmaukset
Ilmastoisovanhemmat osallistuvat banderolleineen edelleen mielenilmauksiin osana suomalaista ja kansainvälistä ilmastoliikettä, erityisesti perjantaisin klo 10.15 – 12.00 eduskuntatalolla istuntokauden aikana. Tilanteen mukaan osallistumme muihinkin ympäristö- ja luontojärjestöjen mielenosoituksiin.
Some
Somessa toimitaan Ilmastoisovanhempien nettisivuilla, Facebook-sivuilla, X:ssä (Twitterissä), Instagramissa ja TikTokissa
Kannanotot
Ilmastoisovanhemmat ottavat kantaa ilmaston ja luonnon monimuotoisuuden tilaan vaikuttavaan lainsäädäntötyöhön, viranomaisten sektorin yksityisen sektorin suunnitelmiin ja toimiin. Ilmastoisovanhemmat myös tukevat tarpeen mukaan lasten ja nuorten sekä muiden ilmastoliikkeiden aloitteita ja kannanottoja.
Toiminta
- Aloitamme yhteiset kahvi- ja lounastapaamiset joka 1. ja 3. perjantai eduskuntatalon mielenosoituksen jälkeen, jotta keskustelut ja tutustuminen ovat luontevampia.
- IIV-hallitus ryhtyy lähettämään jäsenille kuukausittaisen jäsenkirjeen tulevista tapahtumista ja päättää pitää kokouksensa joka kuukauden 2. perjantai lounastapaamisen yhteydessä mielenosoituksen jälkeen.
- Tammikuun 22. päivä pidetään jäsenille Pasilan Rauhanasemalla Kaamoksen katkaisu -tilaisuus, jossa esitellään yhdistyksen toimintaa, yhteistyötä Euroopan ilmastoisovanhempien kanssa, katsotaan Ritva Kovalaisen luontoelokuva Poecile Poetica ja tutustutaan kaikessa rauhassa sisätiloissa, kun tähän mennessä olemme pääosin tavanneet sään ehdoilla Eduskuntatalolla banderolleja pidellen. Samalla niiden jäsenten on mahdollista osallistua toimintaan, jotka eivät pääse perjantaisiin viikoittaisiin mielenosoituksiimme Eduskuntatalon rappusilla.
- Maaliskuun 12. päivä Ilmastoisovanhemmat vie eduskuntaan kansanedustajille ja puolueille kirjeen: Olemme erittäin huolissamme tulevien sukupolvien tulevaisuudesta, sillä ilmastonmuutos ja luontokato etenevät. Ilmastotoimilla on kiire ja vaadimme toimia ilmastonmuutoksen ja luontokadon ehkäisemiseksi.
- Maaliskuun 22. päivä olemme mukana Old People and Crisis -tapahtumassa esittelemässä toimintaamme.
- Huhtikuun 1. päivä järjestämme keskustelutilaisuuden osana Koneen Säätiön Suuri Metsädialogi -tapahtumaa Pasilan Rauhanasemalla. Dialogiimme kutsutaan tutkijoita, taiteilijoita ja ilmastoisovenhempia. Jäseniä kutsutaan paikalle yleisöksi. Tilaisuus tallennetaan ja dialogin kirjaukset toimitetaan Koneen Säätiölle syksyllä julkaistavaa yhteenvetoa varten. Koneen Säätiö pyrkii saamaan kymmeniä toimijoita mukaan järjestämään dialogeja eri puolille Suomea.
- Toukokuun 5. päivä pidetään sääntömääräinen vuosikokous.
- Toukokuun 9. päivä, Eurooppa-päivänä, järjestämme “Portaat täyteen” -tapahtuman eduskuntatalon rappusilla viikoittaisen mielenosoituksemme yhteydessä vauhdittamaan EU:n ilmastopolitiikan jatkamista.
- Elo-syyskuun vaihteessa yhdistys lähettää kolme edustajaa European Grandparents for Climate -kokoukseen Osloon. Vuoden aikana osallistutaan EGC:n etäkokouksiin ja yhteisiin tempauksiin.
- Syksyn aikana pyritään järjestämään jäsentilaisuuksia jäsenille tilanteen ja ajankohtaisten tapahtumien mukaan.
- Osallistumme yhdessä EGC:n kanssa järjestettävään Pariisin ilmastosopimuksen 10-vuotistapahtumaan marraskuussa.
Banderollit ja liivit
Banderolleja on tehty kahdeksalla kielellä: suomeksi, ruotsiksi, englanniksi, saksaksi, ranskaksi, espnjaksi, venäjäksi ja kiinaksi. Banderolleja tehdään tarvittaessa lisää. Heijastinliivejä on jäljellä ja tarpeen mukaan niistä voidaan ottaa uusi erä.
Organisoituminen
Toiminnan tehostamiseksi valitaan yhdistyksen puheenjohtajan, sihteerin ja toiminnantarkastajan lisäksi muita vastuuhenkilöitä tarpeen mukaan. Jatketaan verkostoitumista eläkeläisyhdistysten ja muiden ilmastotoimijoiden kanssa.
Jäsenhankinta
Toiminnan ja aktiivisten jäsenten lisääntyessä toivotetaan tervetulleiksi uudet jäsenet.
Kansanedustajakummit
Yhteistyötä kansanedustajakummien vahvistetaan järjestämällä tilaisuuksia yhteistyössä eri toimijoiden kassa. Uusia kummeja on jo lähes kaikista puolueista ja yhteydenpitoa kehitetään heidän kanssaan. Uudet kummit ovat tervetulleita mukaan toimintaan.
Kansainvälinen verkosto
Ilmastoisovanhemmat toimii aktiivisesti osana eurooppalaista ilmastoisovanhempien kattojärjestöä ”The European Grandparents for Climate”. Tapaamiset ja kokoukset eurooppalaisten “sisar- ja veljesjärjestöjen” kanssa tapahtuvat pääosin etänä. Elo-syyskuun vaihteessa osallistumme EGC:n tapaamiseen ja kokoukseen Oslossa kolmen edustajan voimin. Ilmastoisovanhempien yhteistyötä pohjoismaisten sisarjärjestöjen kanssa pyritään vahvistamaan.
Ilmastolukupiiri
Lukupiiri jatkuu vuonna 2025.