Ilmastoisovanhemmat vastasi Koneen Säätiön kutsuun ja järjesti huhtikuun alussa oman metsädialoginsa kuten kymmenet muutkin yhteisöt. Ovathan metsien tila ja niiden luontoarvot olleet ajankohtaisia teemoja Suomessa viime aikoina, joten keskusteltavaa riittää.
Meidän dialogissamme oli mukana metsätutkijoita, biologeja, luontokuvaajia ja ilmastoisovanhempia. Paikalla oli yleisönä n. 30 henkeä; ilmastoisovanhempia, joilla oli mahdollisuus esittää kysymyksiä keskustelijoille.
Kaikki dialogit kirjattiin muistiin ja tiedot lähetettiin Koneen Säätiölle. Näistä kootaan yhteenveto, joka julkaistaan syksyllä 2025.
Tässä tiivistelmä meidän keskustelustamme.
Taustaa
Suomessa on tapana sanoa, että elämme metsistämme, että metsät ovat “vihreää kultaamme”.
Uskoimme pitkään, että metsät pelastavat meidät myös CO2-päästöiltämme. Nehän imevät nieluunsa hiilidioksidia niin, että meidän on mahdollista saavuttaa ilmastotavoitteemme vuodeksi 2035 kohtuullisen helposti.
Hiilinielusta päästölähteeksi
Muutama vuosi sitten Luonnonvarakeskuksen uudet mittaukset osoittivat, että metsiemme puusto ei enää pysty “nielemään” päästöjä metsien maaperästä, joten metsämme ovat muuttuneet nieluista päästölähteiksi. Mm. metsäojitus – ojia on valtion tuella kaivettu metsiimme n. 1,4,miljoonaa kilometriä – ja lisääntyneet hakkuut ovat muuttaneet maaperää ja sen päästöjä paljon enemmän kuin aiemmin ajateltiin. Vaikka puut kasvavat, maaperän päästöt kasvavat nopeammin.
Uudet tutkimustulokset tulivat yllätyksenä sekä metsäteollisuudelle että metsänomistajille, vaikka varoituksia oli tutkijoilta jo aiemmin tullut. Ikävä kyllä tutkimustuloksia monilla tahoilla väheksytään ja epäillään eikä niitä haluta ottaa tosissaan. Vaaditaan lisätutkimuksia ja alalle “mukavampia” tuloksia.
Luonto talouden armoilla
Toiminnan muutos ilmastolle ja luonnolle parempaan suuntaan aiheuttaisi lyhytaikaisia taloudellisia menetyksiä eikä niitä haluta hyväksyä. Nykyinen hallitus vetoaa myös omaisuuden suojaan, johon tieteellisten tulosten huomioiminen metsien hoidossa vaikuttaisi. Siksi avohakkuut saavat jatkua ja suojavyöhykesuosituksista vesistöjen lähellä ei tarvitse piitata. Metsän monimuotoisuuden ja vesistöjen tilan heikkeneminen saa jatkua koska puukauppa käy ja vain se on monille tärkeää. Viime kesänä sattumalta paljastunut raakkujoen tuho on selkeä esimerkki käytännön toimintatavoista, joissa tärkein tavoite on tehokkuus ja taloudellinen tuotto.
Meidän metsiämmekö?
Metsänomistajia ei “yhteiset metsämme” -puheista huolimatta ole kuin pieni osa suomalaisista. Valtio omistaa metsistä 35 % ja yksityisiä metsätalouden piirissä olevia varteenotettavia metsänoistajia on noin 300 000, kun mökkipalstoja ja muita pikkualueita ei lasketa mukaan (luku on 570 000 kun mukana ovat kaikki yksityishenkilöt, joilla on omistussuhde vähintään yhteen metsäkiinteistöön. Metsäkiinteistöksi määritellään kiinteistö, jonka metsätalousmaan pinta-ala Metsäkeskuksen metsämaskin mukaan on vähintään 0,5 hehtaaria).
Suurin osa suomalaisista ei siis omista metsiä kuin valtion ja kunnan metsien kautta.
Suomi tuottaa bulkkia
Metsäteollisuus on uuden edessä: paperinkulutus – jonka tekemisessä Suomi on aiemmin ollut huipputuottaja – laskee. Nyt tuotamme pääosin selluloosaa ja kartonkia, matalan jalostusasteen tuotteita Niinpä tilastojen mukaan 90 % hakkuidemme hiilestä on taivaalla hiilidioksidina kahdessa vuodessa. Ei kuulosta hyvältä!
Talousasiantuntijat eivät näe uusia innovaatioita, joiden avulla tuotantosuunnat muuttuisivat eikä “metsäteollisuuden Nokiaa”, korkean jalostusasteen menestystarinaa ole toistaiseksi näkyvissä. Nykyisellä tuki- ja talouspolitiikalla niitä tuskin syntyykään.
Luonnon monimuotoisuus
Luonnonmetsien väheneminen ja luonnon monimuotoisuuden köyhtyminen huoletti keskustelijoita kovasti. Vaikka istutettu männikkö onkin komea kulkea, ei sen monimuotoisuudella voi kehua. Moni laji on vaarassa kadota, kun niille ei ole enää riittävän suuria sopivia elinympäristöjä. Monet vanhat monimuotoiset metsät on nykyisin hakattu ja vain pieniä länttejä niistä on jäljellä. Vanhojen metsien suojeluun ei ole osoitettu varoja ja siksi ne jäävät suojelun ulkopuolelle. Niiden arvoa ei tunnusteta sellaisinaan, kun niistä ei saa taloudellista hyötyä. Aineetonta hyötyä ei siten tunnusteta. Näin saatamme menettää peruuttamattomasti elintärkeitä luonnonarvoja.
Kaupunkimetsistä käydään myös kovasti keskusteluja, poliittista vääntöä ja kiistoja, kun rakennetaan asuinalueita kasvavien kaupunkien tarpeisiin. Paine luonnotilaisten alueiden käyttöön ottoon kasvaa ja kaupunkien keuhkot sekä ihmisten virkistysalueet ovat vaarassa.
Kunnilla on merkittävä osuus metsien säilyttämisessä ja käytössä sekä hyvässä että pahassa.
Yhteenvetona
Keskustelussa esiin nousi useita selityksiä nykytilanteeseen ja toivoakin.
Suomen ja Ruotsin eroista metsien tilassa mainittiin mm. Suomen metsäojitukset, joita Ruotsissa ei ole. Siellä ei siis ole niin paljon turvepohjaisia metsäalueita, joiden päästöt meillä aiheuttavat ongelmia. Lisäksi kuulimme, että:
- paljon on tehtävissä, mutta se edellyttää tahtoa ja työtä
- monet metsänomistajat ymmärtävät metsiensä arvon ja haluavat suojella niitä. Vapaaehtoisuus – jota nykyinen hallitus pitää suojelun edellytyksenä – ei kuitenkaan ole tarpeeksi tehokasta eikä riitä.
- metsäteollisuudella, maataloudella ja metsänhoidolla on merkittäviä vaikutuksia luontoomme, esim. vesistöihin ja päästöihin ja niitä tulisi kohdella “saastuttaja/pilaaja maksaa” -periaatteen mukaisesti
- EU:n biodiversiteettistrategia, luontodirektiivi ja ennallistamisasetus tuovat toivoa ja auttavat toimissa luonnon ja metsien hyväksi. Monia hankkeita on näiden päätösten seurauksena jo meneillään.
- nykyhallitus ei ole halunnut kuulla tutkijoita ja varoituksia ilmasto- ja luontokatouhasta
- onneksi nuoret tutkijat ovat muuttamassa tarkastelutapaa ja toimivat ponnekkaammin ilmastonmuutosta ja luontokatoa vastaan
Kiinnostava ilta ja paljon tietoa!