Sunnuntaina 23. elokuuta noin 50 000 ihmistä marssi Tukholmassa ilmastomielenosoituksessa. Mielenosoittajat vaativat Ruotsin hallitukselta tehokkaampia ilmastotoimia. Ruotsissa pidetään valtiopäivävaalit syyskuussa, joten nyt oli hyvä hetki muistuttaa ihmisiä, että nämä äänestäisivät ehdokkaita, jotka ovat sitoutuneet ympäristön ja ilmaston suojeluun.
Jos 50 000 ihmistä marssii neljän riveissä, kulkueen pituudeksi tulee 12 500 riviä, ja jos rivien väli on puolitoista metriä, kulkueen kokonaispituus on noin 20 kilometriä eli yli kolme kertaa Mannerheimintie päästä päähän. Milloin Helsingissä saadaan innostettua sama määrä tai edes puolet tästä yhtä aikaa marssimaan paremman tulevaisuuden puolesta? 25 000 ihmistä on 0,44 prosenttia Suomen väkiluvusta. Ei luulisi olevan kummoinenkaan homma saada kokoon tuon verran aktiivisia ja ympäristöstä välittäviä kansalaisia.
En yleensä viihdy isoissa väkijoukoissa, mutta kuvat Tukholman ilmastomarssista liikuttivat minua ja valaisivat harmaan päivän. Kun ajattelen, millainen tulevaisuus lapsiamme ja heidän lapsiaan odottaa, ellemme saa ilmastopolitiikkaa käännettyä, voin mielihyvin sietää tungoksen epämukavuuden.
Tuttavapiirissäni on paljon ihmisiä, jotka kannattavat täydestä sydämestään kunnianhimoisempaa ilmastopolitiikkaa ja jotka omassa arjessaan tekevät päivittäin pieniä ympäristötekoja. Mutta kadulle lähteminen on toinen juttu. Vaatii rohkeutta asettua näkyville ja ilmaista mielipiteensä. Yhdysvaltalainen filosofi Judith Butler on kirjoittanut, että näkyville asettuminen tekee haavoittuvuuden, riippuvuuden ja vaatimukset elinkelpoisista olosuhteista näkyviksi. Siksi on tärkeää, että ihmiset tulevat yhteen ja tekevät itsensä näkyviksi.
Iso osa elämästä on siirtynyt nettiin, ja äskettäisen tutkimuksen mukaan päivittäisen puheen määrä maailmassa – ainakin Yhdysvalloissa, Australiassa ja Euroopassa, joissa tutkimus tehtiin – on selvästi vähentynyt. Vetäydymme yhä etäämmäs toisistamme. Ajattelemme ehkä, että klikkaukset ja peukut riittävät vuorovaikutukseksi. Hufvudstadsbladet haastatteli norjalaista pohjoismaisen kielitieteen professoria Stian Hårstadia, joka sanoi, että vähentyneellä puheella on kielteisiä seurauksia koko sosiaaliselle elämällemme.
Ilmastoisovanhemmat ovat joka perjantai näkyvillä yhdessä Suomen julkisimmista paikoista, Eduskuntatalon portailla. Yhteisö antaa voimaa ja lujittuu, kun viikko viikolta kasvava joukko keskustelee keskenään ja usein myös ohikulkijoiden ja päättäjien kanssa. Ja tietenkin meillä on päämäärä: ilmastopolitiikan suunnan pitää muuttua, jotta maailmassa voisi turvallisesti elää ja kasvattaa lapsia.
Ilmastoisovanhempia on tällä hetkellä noin 370. Jos jokainen jäsen innostaisi yhden kaverinsa ilmastomarssille tekemään näkyväksi sen, mitä sydämessään tuntee, siinä olisi jo hyvä siemen vuosikymmenen ilmastomielenosoitukseen.
Marja Saarenheimo, Ilmastoisovanhempien jäsen vuodesta 2020