IPCC:N VIESTIT ILMASTONMUUTOKSESTA AFRIKASSA

Nainen pienen lapsen kanssa vuohia paimentamassa puoliaavikolla
Vuohipaimen Namibia

Globaalien ympäristöuhkien keskeisenä ongelmana ovat rikkaat maat, jotka siirtävät suuren osan elämäntapansa ympäristövaikutuksista etelään. Taustalla ympäristöongelmien syntyyn vaikuttavat erityisesti moderni teollinen kulttuuri, jatkuvaan kasvuun perustuva talous, lisääntyvä eriarvoisuus ja taloudellis-tekninen luontokäsitys.

Juuri ilmestynyt kansainvälisen ilmastopaneelin IPCC:n raportti kertoo Afrikasta muun muassa seuraavia asioita:

Afrikka on tuottanut vähiten kasvihuonekaasupäästöjä, mutta maanosan tärkeimmät toimialat ovat jo kokeneet laajalle levinneitä menetyksiä ja vahinkoja, jotka johtuvat ilmastonmuutoksesta. Vaikutuksina ovat luontokato, vesipula, ruuantuotannon väheneminen, ihmishenkien menetys ja talouskasvun väheneminen.

Kalastaja São Tomé

Lisääntyvän lämpenemisen vaikutukset tulevat aiheuttamaan laajaa ja voimakasta ruuan tuotannon ja talouskasvun vähenemistä. Epätasa-arvo tulee lisääntymään, samoin luontokato ja ihmisten kuolleisuus. Afrikka on maatalousvaltainen maanosa, joka on erittäin altis ilmastonuutokselle; myös kala- ja karjatalous vaikeutuu. Erityisesti haavoittuvia ovat kotitaloudet, joissa naiset kantavat vastuun.

Ihmisen aiheuttama ilmastonmuutos on jo nostanut keskilämpötilaa Afrikassa ja lisännyt äärisääilmiötä, kuten kuivuutta ja kuumuusjaksoja sekä rankkasateita ja tulvimista manterella, ja kaksinkertaistanut merialueiden ylikuumenemisjaksoja. Ruwenzorvuorten ja Keniavuorten jäätiköt katoavat kymmenessä vuodessa ja Kilimanjaron jäätiköt parissakymmenessä vuodessa.

Kaupungistuminen kiihtyy

Muuttoliike kaupunkeihin Afrikassa lisääntyy ja suuntautuu kaupunkien epävirallisiin asuinalueisiin, joissa ei ole peruspalveluita. Siellä kärsivät pahiten naiset, lapset ja vanhukset. Laajenevat kaupunkien epäviralliset asuinalueet pahentavat jo olemassa olevia köyhyyskriisiä ja ihmisten syrjäytymistä muusta yhteiskunnasta.

Autojono ja mies taluttaa polkupyörää, jossa lasti hedelmiä
Aamuruuhkaa Dar es Salaam

Afrikan ilmastonmuutoksen aikaansaama muuttoliike on ennen kaikkea muuttoa maaseudulta kaupunkeihin ja pääasiassa maan sisäistä tai suuntautuu naapurimaihin, ei juurikaan kaukaisempiin rikkaisiin maihin.

Ilmastonmuutos vaikuttaa jo nyt kymmenien miljoonien afrikkalaisten terveyteen. Äärilämpötilat eivät ole ihmisille sopivia ja kulkutautien leviäminen helpottuu. Ilmastonmuutos rapauttaa myös Afrikan maiden infrastruktuuria ja rasittaa siten maiden taloutta ja heikentää lasten mahdollisuuksia koulutukseen.

Lisääntyvät lämpötilat ja kuivuus lisäävät Afrikan konfliktien riskiä. Afrikan luontokato tulee olemaan laajamittaista ja se kiihtyy jokaisella puolen asteen lämpenemisellä.

Ilmastonmuutos uhkaa Afrikan kulttuuriperintöä. Afrikan kulttuurimuistomerkkejä ei ole suojattu kestämään ilmastonmuutosta.

Päästöjemme minimointi tärkeää

 Jos lämpeneminen saadaan pysäytettyä 1,5 asteeseen, vaikutukset ekosysteemeihin ja talouteen tulevat jäämään selvästi vähäisemmiksi. Sopeutumista ilmastonmuutokseen, joka yleensä ottaen on kustannustehokasta, ei rahoiteta tarpeeksi. Mitä aikaisemmin sopeutumistoimia toteutetaan, sitä kustannustehokkaampia ne ovat.

Maanviljelijä Niger

Hyödyntämällä Afrikan ekosysteemejä voidaan vähentää ilmastoriskejä ja tarjota samalla sosiaalisia, taloudellisia ja ympäristöhyötyjä. Tasa-arvoiset ja reilut sopeutumistoimet vähentyvät heikoimpien ihmisryhmien haavoittuvuutta. Kaikilla tulee olla puhdasta vettä, ruokaa, terveyspalveluita ja toimeentulomahdollisuuksia.

Afrikkalaisten alkuperäinen perinnetieto ja paikallisymmärrys tarjoavat pohjan paikallisille sopeutumistoimille. Ilmastotutkimus Afrikassa kärsii datan puutteesta, harvoista tieteentekijöitä ja huonosta rahoituksesta.

 

 

Matti Nummelin

Ilmastoisovanhempien sihteeri

Nummelin on asunut useita vuosia Afrikassa