Ilmastoisovanhemmat allekirjoitti tukivetoomuksen Vanuatun saarivaltion aloitteesta alkunsa saaneelle päätöslauselmaesitykselle YK yleiskokoukselle. Luonnoksessa esitetään, että Kansainvälinen tuomioistuin (International Court of Justice) ratkaisisi ilmastokriisiin liittyvät oikeudelliset kysymykset. Tähän kuuluvat ilmaston kuumenemisen aiheuttamien merkittävien ympäristöhaittojen oikeudelliset seuraukset. Maaliskuun alkuun mennessä 105 valtiota, mukaan lukien Suomi, on tukenut päätöslauselmaluonnosta.
Päätöslauselmassa pyydetään Kansainvälistä tuomioistuinta kiinnittämään erityistä huomiota niihin haittoihin, joita ilmastokriisi aiheuttaa haavoittuville kehittyville saarivaltioille.
Päätöslauselmalla pyritään selkeyttämään valtioiden oikeudellisia velvoitteita ilmastonmuutoksen torjunnassa ja tarjoamaan maille paremmat puitteet tarvittavien toimien toteuttamiselle. Päätöslauselmassa esitetään kaksi kysymystä, joihin Kansainvälisen tuomioistuimen on vastattava: Ensinnäkin, mitkä ovat olemassa olevan kansainvälisen lainsäädännön mukaan valtioiden velvollisuudet varmistaa ilmastojärjestelmän ja ympäristön suojelu ihmisen aiheuttamilta kasvihuonepäästöjen vaikutuksilta valtioihin sekä nykyisiin ja tuleviin sukupolviin. Kun tämä on selvitetty, toisena kysymyksenä Kansainväliselle tuomioistuimelle on keskittyä oikeudellisiin seurauksiin sellaisille valtioille, jotka ovat teoillaan ja laiminlyönneillään aiheuttaneet merkittävää vahinkoa ilmastojärjestelmälle ja ympäristölle, erityisesti haavoittuville maille, ihmisille ja yksilöille sekä tuleville sukupolville.
Tarkemmat tiedot päätöslauselmasta täältä.