Satuteltta Lastenkapinassa 14.5.2022

“Me emme peri maapalloa esi-isiltämme, vaan lainaamme sitä lapsiltamme”, kuului Lastenkapinan motto, joka on lainattu Amerikan alkuperäiskansoilta.  Lastenkapina oli iloinen, turvallinen lastentapahtuma, jonka pääjärjestäjänä toimi Elokapina 45plus. Se oli osa Ylikulutuskapinaa, jossa vaadittiin luonnonvarojen käytön alentamista kestävälle tasolle lastemme pallon puolesta.

Ilmastoisovanhemmat olivat mukana Lastenkapinassa ja pitivät Satutelttaa lauantaina 14.5.2022 Kansalaistorilla osana Ylikulutuskapinaa. 

Lastenkapina alkoi värikkäänä kulkueena Senaatintorilta Kansalaistorille. Kulkueessa lauloi ja huuteli iskulauseita arviolta melkein kaksisataa eläinpuvuin, satuvaattein ja banderollein varustautunutta osallistujaa. Kulkuetta johti maapallo sekä tunnuslause “Maailma on lasten”. 

Kansalaistorilla sirkusnuoret esiintyivät ja kutsuivat lapset mukaan harjoittelemaan, Elokuoro lauloi lapsille. Ilmastoisovanhempien satuteltan lisäksi torilla oli kasvomaalausta, askartelua, musiikkia ja katupiirustusta.

Satuteltassa oli esillä lastenkirjoja, joiden aiheena oli luonto tai ilmasto. Kirjat saimme lahjoituksina useilta kustantajilta. Kirjat kiinnostivat, mutta välillä väkevät tuulenpuuskat olivat viedä teltan ja jopa kirjatkin mennessään.

Ilmastoisovanhemmat likevat satuja